Niitä virkistyskäyttöä haittaava kasvillisuus, älä parturoi koko rantaa
Rantojen niitossa kannattaa keskittyä ilmaversoisiin kasveihin. Niiden määrä vähenee, kun niitto toistetaan muutamana peräkkäisenä vuonna. Rautajärveläinen Pekka Penttilä niitti Padankosken matalien lahtien vesikasvillisuutta kahdesti: kesäkuussa ja heinäkuun lopussa. Kuva: Miika Utoslahti.
Vesikasvillisuus ei ole rannan riesa, vaan osa järven ekosysteemiä. Vesikasvit tarjoavat suojaa linnuille, kaloille, hyönteisille ja leviä syöville vesikirpuille sekä muille vesieliöille. Vesikasvit käyttävät veden ravinteita ja sitovat pohjaa niin, ettei tuuli samenna vettä. Kasvit myös erittävät veteen levien kasvua estäviä aineita, ja siksi vesi on monesti kasvillisuuden seassa kirkkaampaa. Toisinaan käy jopa niin, että rannan niitto lisää sinileväongelmaa.
Uimista tai veneilyä haittaavan vesikasvillisuuden voi poistaa laiturin ja venevalkaman kohdalta, mutta koko rantaa ei kannata parturoida puhtaaksi. Käsin tehtävästä niitosta ei tarvitse tehdä ilmoitusta.
Koneellisesta niitosta on ilmoitettava kuukausi etukäteen ELY-keskukselle ja vesialueen omistajalle, yleensä osakaskunnalle. Lisäksi kannattaa olla yhteydessä naapurustoon. Yhteistyössä toteutettu niitto alentaa kustannuksia ja tarjoaa tilaisuuden talkoisiin.
Parasta niittoaikaa on heinä–elokuu. Silloin kasvien ravinteet ovat niitettävissä versoissa, eivätkä juurissa. Kun niitetty kasvillisuus kerätään ja kompostoidaan riittävän kaukana rannasta, kasvien mukana järvestä poistuu myös ravinteita. Niittoa ei suositella alkukesästä lintujen pesimäaikaan.
Matalissa salmissa voidaan niiton avulla lisätä veden vaihtuvuutta ja parantaa veden laatua. Ojansuilta tai rinnepeltojen rannoilta ravinteita pidättävää ja hyödyntävää kasvillisuutta ei kannata niittää.
Hyvin toteutetusta niitosta on hyötyä sekä virkistyskäytölle että järvelle. Niiton suunnitteluun saa apua esimerkiksi ELY-keskuksesta, Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistyksestä, vesialueet omistavalta osakaskunnalta tai kunnan ympäristönsuojelusihteeriltä.
Koneellista niittoa Pälkäneellä tekevien yrittäjien yhteystietoja löytyy osoitteesta www.aitosuvi.fi/ajankohtaista/ohjeita-vesien-kunnostukseen.
Ruoppaus vaatii ilmoituksen tai luvan
Ruoppauksen avulla voidaan parantaa rannan virkistyskäyttömahdollisuuksia sekä veden virtausta matalilla lahdilla ja salmissa. Ennen kotirannan ruoppausta kannattaa miettiä, voisiko laituria pidentää. Isojen laitureiden luvantarvetta kannattaa tiedustella kunnan rakennusvalvonnasta. Pälkäneen rakennusjärjestyksen mukaan yli 50 metrin levyisille lahdille saa rakentaa korkeintaan 15-metrisen laiturin.
Ruoppauksesta aiheutuu aina haittaa, muun muassa veden samentumista ja ravinteiden vapautumista pohjasedimentistä. Lisäksi ruoppaus voi tuhota kalojen kutualueita ja lisätä ranta-alueiden eroosiota.
Ruoppaus kannattaa suunnitella huolella, sillä rantaan kaivettu kuoppa täyttyy nopeasti entistä upottavammalla liejulla.
Ruoppauksesta on aina ilmoitettava kuukausi etukäteen ELY-keskukselle, vesialueen omistajalle ja naapurustolle. Suurille, yli 500 kuution ruoppauksille tarvitaan aluehallintoviraston lupa. Lupaviranomainen voi antaa ohjeita ruoppauksen toteutukseen ja haittojen välttämiseen esimerkiksi puomien avulla.
Lisäksi tarvitaan lupa läjitysalueelle, johon ruopattavat ainekset kerätään. Sen on oltava riittävän kaukana rannasta, jotta massat eivät pääse valumaan takaisin järveen.
Yleensä ruoppaus kannattaa tehdä varhain keväällä tai syksyllä, kun vedenpinnat ovat alhaalla. Kesä–elokuun lomakaudella ruoppaus on kielletty. Myös kalojen kutuajat kannattaa ottaa huomioon. Natura-alueilla ja linnuston kannalta merkittävillä alueilla ruoppaus on mahdollista vain loka–maaliskuun aikana.
Niitossa kannattaa keskittyä rannan ilmaversoisiin kasveihin (kuvassa 1).
Mitä kannattaa niittää
Ilmaversoisia kasveja ovat esimerkiksi järviruoko, järvikaisla, järvikorte, osmankäämi ja isosorsimo. Niiden varsi, lehdet ja kukinto ovat pinnan yläpuolella. Ilmaversoisten kasvien määrä vähenee, kun niitto toistetaan muutamana peräkkäisenä vuonna. Tehokkainta niittoaikaa on heinä–elokuu, kun kasvien ravinteet eivät ole vielä varastoituneet juuriin.
Niitto vaikeaa tai kannattamatonta
Kelluslehtisiä kasveja ovat esimerkiksi järvisätkin, lumme, ulpukka, siimapalpakko, vesitatar ja uistinvita. Niiden lehdet ja kukinto ovat pinnalla, mutta varsi pinnan alla. Pehmeävartisten kasvien poisto voi vaatia niiton sijaan haraamista tai nuottausta. Kasvien ravinteet ovat varastoituneet juuriin, ja siksi ne kasvavat nopeasti takaisin, jos juurakkoa ei poisteta haraamalla tai murskaamalla.
Uposlehtisiä kasveja ovat esimerkiksi ärviät, nuottaruoho ja ahvenvita. Niiden varsi, lehdet ja kukinto ovat pääosin pinnan alla. Uposlehtisten kasvien poistaminen on vaikeaa, sillä ne leviävät helposti pienistäkin pätkistä. Uposlehtiset kasvit ilmentävät usein karua ja puhdasta vettä. Ne myös hillitsevät muun muassa sinilevän kasvua. Uposlehtisiä kasveja kannattaa poistaa korkeintaan pieneltä alalta haravalla.
Irtokellujia, irtokeijujia ja vesisammaleita ovat esimerkiksi iso- ja pikkulimaska, karvalehti, sirppisammalet ja rahkasammalet. Ne runsastuvat harvoin niin, että niistä olisi haittaa. Kasveja kannattaa poistaa korkeintaan paikallisesti esimerkiksi haravalla tai harjalla.