Talvitulva nostaa jo ennestään korkeita vedenpintoja

Mallasveden korkeus
Mallasveden ja Pälkäneveden pinnankorkeus oli jo ennen tammikuun lopun sateita parikymmentä senttimetriä tavanomaista (harmaa viiva) korkeammalla. Pintojen ennustetaan (sininen viiva) nousevan vielä kymmenkunta senttimetriä.

Tammikuun lopun vesisateet ovat sulattaneet lumipeitettä ja aiheuttaneet tulvia. Sateet nostavat jo ennestään korkeita järvien vedenpintoja. Esimerkiksi Mallasveden ja Pälkäneveden pinnat olivat jo ennen sadejaksoa parikymmentä senttimetriä tavanomaisia talvikorkeuksia korkeammalla, ja seuraavan viikon aikana niiden ennustetaan nousevan vielä noin kymmenellä senttimetrillä. Silloin ollaan jo lähellä viime kevään tulvakorkeuksia.

Kukkialla pinta ei nouse yhtä paljon, mutta sekin on parikymmentä senttimetriä tavanomaista talvea korkeammalla.

Talvisateet aiheuttavat rehevöittävää huuhtoumaa, kun kasvipeite ei pidättele ravinteita. Lauha ja sateinen talvi on vaikeuttanut myös Aito Suvi ry:n kunnostustöitä. Epaalassa ja Padankosken Rautianojalla odotetaan maaperän kuivumista ja jäätymistä, jotta työt voitaisiin aloittaa. Holjan Myllyojalla vettä padottaneet osuudet saatiin kunnostettua ennen sateita, ja kaksitasouomien rakentaminen jatkuu, kun olosuhteet sen mahdollistavat.

Tagit