Tulevien vuosien kunnostuskohteet suunnittelussa – Juha Siekkinen kiersi ojien varsia maanomistajien kanssa
Talvella käynnistynyt uusien kunnostuskohteiden suunnittelu jatkui alkuviikosta maastossa. Kosteikkomaailman Juha Siekkinen kiersi maanomistajien kanssa kahden päivän ajan kartta- ja paikkatietoaineiston perusteella tunnistettuja kohteita. Niistä jotkut osoittautuivat toteutuskelvottomiksi, mutta myös uusia paikkoja löydettiin.
Pelto- ja metsäojien varsilta haetaan viljelyn ja metsätalouden ulkopuolella olevia alueita, joissa voidaan pienentää järviä rehevöittävää ja tummentavaa ravinne- ja humuskuormitusta. Samalla parannetaan vesitaloutta, jotta pellot ja metsät kasvaisivat paremmin.
Kosteikkomaailman Juha Siekkinen laatii suunnitelmat neljälle alueelle. Pälkäneveden itärannalla Kirvun- ja Korteojan alajuoksulle on jo valmistunut kaksitasoumia ja kosteikoita. Siekkinen suunnittelee yläjuoksuille uusia kohteita, jotka pienentävät valuma-alueen kuormitusta.
Uusia suunnittelukohteita ovat Aitoon Urkanoja ja Ämmätsän Härkioja. Kurkisuolta alkunsa saava Urkanoja kerää vettä laajalta metsä- ja suoalueelta ja laskee Ämmätsänjärven kautta kohti Rautajärveä ja Kukkiaa. Myös Urkanojan kautta järveen päätyy vettä tummentavaa humusta, sillä valuma-alue on laaja ja metsäinen.
Harjun vettä pidätellään Lahdentien varressa
Kirvunoja ja Urkanoja keräävät metsä- ja peltovesien lisäksi Isokankaan ja Vehoniemenharjun pohjavettä. Se ei päädy järveen kirkkaana, jos vesi huuhtoo pelto-osuuksilla mukaansa ravinteita.
Molempien ojien yläjuoksulta löydettiin paikkoja, joissa harjun vettä voitaisiin pidätellä Lahdentien tuntumaan rakennettavilla altailla ja kosteikoilla.
Korteojan varteen Kirvunlinnan länsipuolelle hankalasti viljeltävään pellonkulmaan voidaan suunnitella pieni kosteikko ja eteläpuolella kulkeva oja muuttaa kaksitasouomaksi. Lisäksi Pihkonsuon alapuolella kulkevaan ojaan suunnitellaan uusi putkitus, jotta se ei padottaisi vesiä yläpuolisille pelloille.

Myös Kirvunojan varressa suunnitellaan ojan putkitusta ja kaksitasouomaa.

Aitoossa Urkanojan varteen kaavailtu kosteikko osoittautui toteutuskelvottomaksi. Oja kulkee syvällä, eikä kosteikon rakentamisesta olisi hyötyä pelloille. Sen rakentaminen tulisi kalliiksi, koska kaivamista on paljon. Kosteikon sijaan selvitetään, voisiko vesi seisahtua ojan varteen kaivetuissa altaissa. Lisäksi vettä padottavan Kaukkalantien siltarummun uusiminen pyritään sisällyttämään suunnitelmiin.
Urkanjärven eteläpuolelle laskevan ojan varteen suunnitellaan sekä kaksitasouoma että kosteikko. Suojeltujen metsien keskellä sijaitsevalla niityllä kosteikko kohentaa monimuotoisuutta, sillä se tarjoaa elinympäristön monille lajeille.

Ämmätsän Härkiojan yläosalle suunnitellaan laskeutusaltaita, kaksitasouomaa ja pieni kosteikko.

Maastokäyntien jälkeen kohteista laaditaan luonnokset, joiden toteutuskelpoisuus varmistetaan maanomistajien kanssa ennen suunnitelmien viimeistelyä. Kevään aikana muutamissa kohteissa tehdään viitasammakkoselvitys ja kesällä luontokartoitus. Niillä varmistetaan, ettei kunnostus vaaranna luontoarvoja.
Suunnitelmat teetetään Pirkan Helmi ry:n myöntämällä Leader-rahoituksella. Kohteiden toteutukseen haetaan rahoitusta myöhemmin.






