Vohlisaareen esitetään siltaa

Vohlisaaren silta
Aitoon kalastuskunnan puheenjohtaja Thomas Penttilä (vasemmalla) sekä Kukkian suojeluyhdistyksen ja Suomen Luonnonsuojeluliiton Pälkäneen seutu ry:n edustajat Terttu Salmela Perttu Pohjanperä ja Martti Sivonen pohtivat Tarinansalmen siltavaihtoehtoa teknisen johtajan Harri Apellin sekä Welado Group Oy:n Elina Ahlqvistin ja Beata Rantaeskolan kanssa.

Pälkäneen päättäjät ratkaisevat loppuvuoden aikana, rakennetaanko Luopioisten Vohlisaareen kunnallistekniikka. Vesijohdot, viemärit ja tie maksavat toista miljoonaa, sillä maaperä on kallioista.

Vohlisaareen kaavoitettiin reilut kuusi vuotta sitten yhdeksän tonttia. Katusuunnitelmaehdotuksessa niistä on karsittu kaksi kuivan maan tonttia.

Suunnitelman mukaan myytävään kuntoon rakennetaan seitsemän rantatonttia: kärjessä sijaitseva rantasaunan tontti sekä kuusi etelärannan tonttia, joilla on nykyisin kunnan vuokramökit.

Vohlisaari katusuunnitelma
Vohlisaaren tonttien myynti edellyttää tien ja kunnallistekniikan rakentamista. Katusuunnitelma oli nähtävillä kesällä.

Silta varmistaa vedenvaihtuvuuden

Katusuunnitelmaehdotuksesta jätetyissä muistutuksissa kannettiin huolta vedenvaihtuvuudesta Tarinansalmessa. Alkuperäisen suunnitelman mukaan matalaan salmeen asennettaisiin kolme halkaisijaltaan metrin kokoista rumpua. Muistutusten perusteella tekniselle lautakunnalle esitetään, että salmeen rakennetaan silta. Se mahdollistaa ruoppauksen, jolla parannetaan vedenvaihtuvuutta Tarinansalmessa ja Karvianlahdella.

Luopioisten jätevedet laskettiin aikanaan puhdistamattomana Karvianlahdelle, joka on kasvamassa umpeen. Haltianselkä ja Karvianlahti kuuluvat Kukkian Natura-alueeseen ja kansainvälisesti tärkeään lintualueeseen. Umpeenkasvu rajoittaa vesilintujen elinympäristöjä ja virkistyskäyttöä.

Salmen ruoppaus ja Karvianlahden kunnostus edellyttävät vesilain mukaista aluehallintoviraston lupaa ja Natura-tarvearviota.

Vesialueen omistava Aitoon kalastuskunta ja Aito Suvi ry selvittävät, mistä vedenvaihtuvuutta parantavaan kunnostukseen sekä sen suunnitteluun ja lupaprosessiin on saatavissa rahoitusta. Tarinansalmen ja Karvianlahden kunnostus varmistaisivat myös Vohlisaaren rantatonttien vedenvaihtuvuuden ja -laadun.

Tarinansalmen ravinnekuormitusta ja umpeenkasvua hillitsisi myös salmeen laskevan ojan kunnostus. Se tuo peltovesien lisäksi myös taajaman hulevesiä.
 

Rakentamisessa huomioidaan luontoarvot

Vohlisaaren kaavamääräyksissä ja katusuunnitelmassa on huomioitu luonto- ja maisema-arvot. Asfalttipintainen tie on linjattu nykyiselle paikalle niin, että alueen puustoa voidaan säilyttää mahdollisimman paljon.

Myös rantatonttien rakentajilta edellytetään luonnonmukaisuutta: pengerryksiä ja suuria maansiirtoja tulee välttää. Rantaviivaa ei saa muokata, ja laituri saa olla korkeintaan viiden metrin mittainen.

Tagit