Kukkian pinta loppukesän korkeuksissa

Kukkia vedenkorkeus
Kukkian pinnankorkeus on jäämässä poikkeuksellisen matalalle.

Kukkian pinta kääntyi laskuun jo huhtikuun puolivälissä. Normaalikeväinä sulamisvedet nostavat pintoja huhti-toukokuussa parilla, kolmella kymmenellä senttimetrillä. Vähälumisen talven ja kuivan kevään vuoksi vettä on nyt saman verran kuin yleensä loppukesästä.

Vappuna lämpenevä sää käynnistää kasvukauden, jolloin runsaatkaan sateet eivät enää nosta pintoja kovin helposti, koska kasvit haihduttavat kosteutta. Ennusteen mukaan Kukkian pinta saattaa laskea heinäkuusta alkaen matalammalle kuin koskaan aiemmin.

Mallas-, Pälkäne- ja Längelmävedellä pinnanlaskua hillitsee Valkeakoskella maaliskuun lopussa aloitettu poikkeusjuoksutus. Kuivina ja kuumina siihen voidaan turvautua loppukesästä, mutta tänä vuonna juoksutusta pienennettiin jo keväällä. Sen ansiosta pinnat nousivat huhtikuun alussa muutamalla senttimetrillä. Viimeisten parin viikon ajan pinta on pysynyt samoissa lukemissa.

Tagit