Sääksi on palannut metsistä Kukkialle
Pertti Saurola rengasti Karvoluodon sääksenpoikaset kesällä 2023.
– Enhän minä voinut kieltäytyä, kun Eija pyysi, Suomen sääksikannan seurantaa 55 vuoden ajan johtanut Pertti Saurola naurattaa Kukkia-seminaarin yleisöä.
Esityksensä ensimmäisessä kuvassa Saurola rengastaa poikasia Karvoluodon männyn latvassa. Sääksi rakensi pesän yhdeksän vuotta sitten. Siitä lähtien Kukkian suojeluyhdistyksen puheenjohtaja Eija Gaily ja hänen sukunsa ovat käyttäneet saarimökkiä ainoastaan syksyisin, jottei pesintä häiriintyisi.
Karvoluoto on yksi kahdeksasta Kukkian sääksireviiristä. Lintu palasi Kukkialle vuonna 1998. Ensimmäinen pari rakensi pesänsä Evinsalon ja Haikankärjen välissä sijaitsevalle Ketunkarille. Reviiri on pysynyt asuttuna siitä asti, vaikka myrsky pudotti pesän. Sen paikalle rakennettiin tekopesä, ja 27 vuoden aikana Ketunkarilla on kuoriutunut 42 poikasta.
Vielä paremmin pesintä on onnistunut Rautajärven Raatosaaressa. Sääksi asettui sinne vuonna 2008, jonka jälkeen poikasia on kuoriutunut 41.
Häme on Suomen sääksikeskittymä
Sääksi pesii kaikilla mantereilla, mutta seitsemän vuotta sitten pesiviä pareja arvioitiin olevan ainoastaan 46–58 000.
Sääskikannat romahtivat 1960-luvulla tuholaistorjunnassa käytetyn DDT:n vuoksi. Myrkky rikastui ravintoketjussa ja ohensi munien kuoria niin, että ne rikkoutuivat hautomisen aikana.
DDT:n käyttö kiellettiin vuonna 1970, ja seuraavana vuonna aloitettiin Saurolan johtama sääksen seurantaohjelma. Viime vuonna rengastajat tarkistivat 2105 pesää, joista yli puolet oli asuttuja. Arvion mukaan asuttuja reviirejä on 1400.
Valtakunnallisen seurannan perusteella tiedetään, että Suomen sääksikeskittymä sijaitsee Hämeessä. Kukkialle lintu palasi 28 vuotta sitten.
– Sääksi on kalaa syövä vesilintu, mutta siihen saakka se puuttui isoilta selkävesiltä. Se oli siirtynyt takametsiin ilmeisesti vainon vuoksi.
Suomen ja Hämeen sääksikannat ovat kasvaneet 1970-luvulta alkaen, ja tällä vuosikymmenellä reviireistä puolet on rannoissa tai saarissa. Vielä parikymmentä vuotta sitten sääksi pesi lähinnä metsissä.
Luopioisten sääksireviirien määrä on vaihdellut vuosikymmenten ajan viiden ja kymmenen pesän välillä. Vuoteen 1998 saakka se pesi vain metsissä, mutta nykyisin suurin osa pesistä on Kukkialla. Suurin muutos tapahtui yhdeksän vuotta sitten, kun kolme pariskuntaa asettui Kukkialle.
Sääksikantojen elpymistä on tuettu tekopesiä rakentamalla. Kukkian ensimmäinen tekopesä valmistui 2017 Äikkäänselälle Huhtisaareen. Sinne asettuneet sääkset ovat saaneet yhdeksän vuoden aikana 16 poikasta. Kaikkiaan Hämeeseen on rakennettu 305 tekopesää.
– Sääksi pesii puun päällä, mutta hyvistä pesäpaikoista on pulaa.
Kukkian sääksireviirit
1998–2025 Kertunkari, Lehtisaarenselkä
2008–2024 Raatosaari, Rautajärvi
2013–2025 Palannesaari
2017–2025 Huhtisaari
2017–2020 Luhtasaari
2017–2025 Karvoluoto
2019–2025 Vohlisaari, Haltianselkä
2023–2025 Isosaaren kari, Mämminselkä
Rautajärvellä sääksellä on vaihtopesät Kalasaaressa ja Lintusaarissa. Luhtasaaressa naakat purkivat pesän. Vohlisaaren pesintäyritys ei tuottanut poikasia.
Pertti Saurola kertoi Kukkia-seminaarissa sääksen paluusta.
86-vuotias rengastaja männyn latvassa
Pertti Saurola esitteli upeita kuvia sääksistä ja niiden pesistä. Kuulijat olivat vielä vaikuttuneempi 86-vuotiaasta rengastajasta kiipeilemässä korkeiden mäntyjen latvoissa.
– Jouduin nöyrtymään jo reilut kymmenen vuotta sitten, kun polvi alkoi vihoitella. Nykyisin käytän tolppakenkiä.
Aivan vaaratonta rengastus ei ole. Saurola esitteli Sahalahdelta kuvaparin hevosmuurahaisten runtelemasta kelosta, jonka latvassa hän kävi rengastamassa poikasia. Seuraavana päivänä puu oli kaatunut.
– Se oli tuntunut jo kymmenen vuotta huteralta. Mutta silloin ei ollut droneja, joten puuhun piti kiivetä, jotta pystyi laskemaan poikaset.
Dronet ovat helpottaneet poikaslaskentaa, mutta rengastus edellyttää edelleen kiipeämistä. Nykyisin rengastetaan noin 1400 poikasta vuodessa.
– Rengastuksen avulla saadaan tietoa esimerkiksi muuttoalueista. Sen yhteydessä mitataan vanhimman poikasen siiven pituus. Sen perusteella pystyy arvioimaan kuoriutumispäivän, joka on aikaistunut ilmastonmuutoksen vuoksi.
Tähän saakka rengastajat ovat myös keränneet kuoriutumattomat munat talteen. Eläintieteellisellä museolla ei kuitenkaan ole enää resursseja niiden pakastamiseen. Saurola pitää tätä pahana takaiskuna, sillä munat ovat osoittautuneet tärkeäksi tutkimusaineistoksi. Niihin kertyy ympäristömyrkkyjä, joiden määrää voi kiinnostaa tulevaisuudessa.
– Vuosituhannen vaihteen dioksiinikohussa kiellettiin Itämeren silakan syönti. Dioksiinipitoisuuksia pystyttiin mittaamaan DDT-tutkimuksessa 30 vuoden ajan pakastetuista munista.
Munista voidaan mitata myös muita kemikaalipitoisuuksia. Esimerkiksi lyijypitoisuus putosi, kun sen lisääminen bensiiniin kiellettiin.
| Liite | Size |
|---|---|
| Pertti Saurolan esitys Kukkia-seminaarissa. | 10.14 MB |