Rehevöityminen muuttaa järviekologiaa jo paljon ennen kuin muutos alkaa näkyä
Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistyksen tutkija Kirsi Kuoppamäki kertoi järvien ekologiasta Kotiranta kuntoon -kurssilla.
Kangasalan koulujen ja päiväkotien väki säikähti elokuun alussa voimakasta, pistävää kaasunhajua. Pelastuslaitos sai runsaasti ilmoituksia etenkin Suoraman suunnalta.
Hajun lähteeksi paljastui parin kilometrin päässä sijaitseva Kirkkojärvi, jonka sinilevälautat rehottivat runsaimmillaan loppukesästä.
Kirkkojärvi rehevöityi voimakkaasti jo vuosikymmeniä sitten, sillä Kangasala laski jätevetensä pieneen ja matalaan järveen. Sitä on yritetty kunnostaa muun muassa särkikalojen nuottauksella.
Kotiranta kuntoon -kurssilla vesistöjen toimintaa esitelleen Kirsi Kuoppamäen käsiin oli sattunut 33 vuoden takainen julkaisu, jossa havahduttiin siihen, että järven tila huonontui, vaikka jätevesikuormitus päättyi 43 vuotta sitten.
– Järven valtasivat typpeä sitovat sinilevät, Kuoppamäki siteerasi tekstiä.
Muutos havaitaan viiveellä
Kirkkojärvi on surullinen esimerkki siitä, miten vaikeaa rehevöityneen järven kunnostaminen on.
– Järvi sietää ravinteita aikansa. Niitä hautautuu pohjaan ja kulkeutuu eteenpäin. Mutta kaikella on rajansa. Kun ravinteilla tai humuksella kuormitetussa järvessä nähdään silmin havaittavia muutoksia, järviekosysteemissä on tapahtunut jo merkittäviä muutoksia, Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistyksen tutkija sanoo.
Järvi vastustaa rehevöitymistä, kunnes tila keikahtaa kynnysarvojen yli ja vesi muuttuu levien samentamaksi.
– Rehevän järven ekologia vastustaa sinnikkäästi kaikkia kunnostustoimia. Järvi on omassa tilassaan joustava. Biomassan tuotanto kasvaa. Pohjaan vajotessaan ja siellä hajotessaan se kuluttaa happea. Hapettomissa oloissa pohjamutiin kertynyt fosfori vapautuu takaisin kiertoon, Kirsi Kuoppamäki kuvaa sisäisenä kuormituksena tunnettua noidankehää.
Järven muutos havaitaan usein vasta, kun rehevöitymisen seuraukset alkavat näkyä esimerkiksi sinilevälauttoina tai kalastomuutoksina. Silloin ollaan auttamatta myöhässä.
– On parempi estää rehevöityminen kuin yrittää korjata vahingot.
Kukkian ja Pälkäneveden kunnostustoimet kohdistetaan runsaasti ravinteita tuoville ojille. Kirsi Kuoppamäki oli sijoittanut Suvi-hankkeen keväällä 2021 (keltainen pallo) ja keväällä 2023 (vihreä pallo) teettämien ojavesitutkimusten fosforimäärät kartalle. Epaalanlahden eteläisemmän ojan hurja fosforipitoisuus keväällä 2023 johtui siitä, että vesi ei virrannut, vaan oja oli järven tasolla.
Rehevöityminen näkyy rannoilla
Järvistä on runsaasti tutkimustietoa vuosikymmenten ajalta. Mittaustuloksista nähdään pitkällä aikavälillä tapahtunut muutos.
– Ravinnepitoisuuden ja muiden hitaasti muuttuvien tekijöiden mittaaminen on tärkeää, Kirsi Kuoppamäki sanoo.
Yleensä vesinäytteet otetaan kuitenkin selkävesiltä, joissa rehevöitymiskehitys näkyy viimeisenä. Esimerkiksi sinileväkukinnat pintaan noustessaan ajautuvat helposti tuulen mukana ranta-alueille.
Kun järven tila alkaa huolettaa, Kuoppamäki suosittaa tarkempia tutkimuksia matalilla lahdilla ja laskuojilla. Niiden perusteella saadaan parempi käsitys siitä, mistä järveä rehevöittävät ravinteet kertyvät ja mihin kunnostustoimet kannattaa suunnata.
– Niitto, hoitokalastus ja muut järvessä tehtävät toimet ovat lähinnä tekohengitystä. Niitä saa tehdä loputtomiin, jos ei puututa juurisyihin eli valuma-alueelta kertyvään ulkoiseen kuormitukseen.
Ilmastonmuutos on lyhentänyt talvea. Jäät lähtevät Lahden Vesijärveltä pari viikkoa aiemmin kuin vielä 1970-luvulla. Kevään valo ja ravinteet saavat kasviplanktonin kasvamaan, mutta sitä syövä eläinplankton ei ole ehtinyt sopeutua muutokseen. Tämä lisää veden leväpitoisuutta.
Ilmastonmuutos suosii leviä
Järvi on valuma-alueensa lapsi, sillä se saa vetensä ja ravinteensa ympäröivältä alueelta. Pälkäneen järvet ovat pääosin karuja tai karuhkoja latvavesiä. Tummia humusjärviä on vähän, koska soita ja turvemaita on vähän.
– Tumma vesi lämpenee ja kerrostuu nopeasti. Myös valaistusolosuhteet muuttuvat, Kirsi Kuoppamäki selostaa humusjärvissä tapahtuvaa järvibiologian ja -kemian muutosta.
Metsätalous, viljely ja muu maankäyttö aiheuttavat ravinne- ja humuskuormitusta, joita ilmastonmuutos vielä kiihdyttää. Kasvava sadanta ja rankkasateet lisäävät ravinnehuuhtoumia. Vesien lämpeneminen ja ravinnekuormitus suosivat muun muassa sinilevää.
– Jäät lähtevät keväällä entistä aiemmin. Jäiden lähdettyä kasviplanktonille riittää valoa ja ravinteita, mutta niitä syövä eläinplankton ei aina välttämättä pysy kyydissä.
Esimerkiksi Kukkialla planktonleväpitoisuuden kasvu näkyy mittaustuloksissa. Vielä 1990-luvulla 60 prosenttia mittaustuloksista edusti erinomaista tilaa, 2000-luvulla enää 38 prosenttia.
Kasviplaktonbiomassa on kasvussa sekä Kukkialla että Pälkänevedellä.
Eläinplankton pitää leviä kurissa
Kasviplankton lisääntyy, jos niitä syövä eläinplankton vähenee. Eläinplanktonin määrään vaikuttaa muun muassa särkikalojen määrä.
– Särjet saalistavat näkönsä turvin ja syövät ensimmäisenä suurimmat vesikirput, jotka säätelevät planktonlevien koostumusta ja määrää, Kirsi Kuoppamäki sanoo.
Kukkian kalakanta tunnetaan poikkeuksellisen hyvin viiden vuoden välein tehtävien koekalastusten ansiosta. Viimeisessä tutkimuksessa kalaston tila laski välttäväksi, koska järvestä nousi saalista paljon enemmän kuin karussa järvessä pitäisi olla. Lohdullista oli se, että eniten oli runsastunut ahventen, eikä särkien määrä.
Jos ahvenet pääsevät varttumaan petokaloiksi, ne alkavat syödä muita kaloja. Mutta jos pikkuahvenia on liikaa, ne kilpailevat keskenään samasta ravinnosta, eivätkä kasva isoiksi.
Pikkuahvenet syövät särkien tapaan eläinplanktonia. Kasviplanktonin määrä kasvaa, jos sitä syövä eläinplankton vähenee ja etenkin jos suurikokoiset vesikirput korvautuvat pienillä.
Kukkian ja Pälkäneveden talviaikaisessa fosforipitoisuudessa (sininen) ei ole tapahtunut muutosta 50 vuoden aikana. Kesäaikainen fosforipitoisuus (punainen) on Kukkialla kasvussa, mutta Pälkänevedellä laskussa.
Kuormitus pienentynyt joillain järvillä
Suvi-hanke on koonnut tutkimustietoa Pälkäneen järvistä ja hankkinut lisätietoa Pälkänevedellä ja Kukkialla tehdyillä tutkimuksilla. Paleolimnologinen tutkimus osoittaa, että Pälkänevesi on rehevöitynyt nopeasti 1980-luvulta alkaen. Suomen ympäristökeskuksen mallinnus puolestaan kertoo, että ravinnekuormituksesta pitäisi leikata kolmannes, jos haluttaisiin varmistua, ettei Pälkäneveden tila heikkene.
Vesinäytteiden perusteella näyttää siltä, että ravinnekuormitus saatiin laskuun vuosituhannen vaihteessa. Sen sijaan kasviplanktonin määrä on jatkanut kasvuaan.
Kukkialla sekä fosforipitoisuus että kasviplanktonin määrä kasvavat. Järven tila on tällä vuosituhannella heikentynyt erinomaisesta hyvään.
Ranta-asukkaat ovat huomanneet muutoksen etenkin näkösyvyydessä. Syynä lienee sekä levämäärien että veden värin perusteella humuspitoisuuden kasvu, ainakin Rihanlahden lähellä olevissa havaintopisteissä. Tämä näkyy myös sameuden kasvamisena etenkin avovesikaudella.
Pitkäjärven fosforipitoisuus on kasvanut etenkin kesäaikaan (punainen). Rautajärvellä ravinnepitoisuudet ovat laskussa.
Puhdistamo parantanut Rautajärven tilaa
Kirsi Kuoppamäki oli kerännyt kurssille tietoa myös Pälkäneen pienemmistä järvistä. Valuma-alueen kokoon suhteutettuna fosforikuormitus on erityisen suurta muun muassa Pitkäjärvellä. Sen fosforipitoisuuden kasvu on kiihtynyt 2000-luvulla. Mikäli suuntaa ei saada käännettyä, tila voi heikentyä hyvästä tyydyttäväksi. Ravinnekuormitusta pienennetään Kalalähteenojan kunnostuksella, joka valmistuu syksyn aikana.
Rautajärven talviaikaiset fosforipitoisuudet putosivat vuosituhannen vaihteessa kolmasosaan 30 vuoden takaisesta. Myös kesäaikainen ravinnepitoisuus on saatu puolitettua.
– Todennäköisesti ainakin jätevesikuormituksen vähentyminen näkyy tuloksissa, Kirsi Kuoppamäki tulkitsee.
Rautajärveen laskevalle Myllyojalle valmistui ensimmäinen kosteikko pari vuotta sitten ja Kantolanlahdelle laaditaan parhaillaan kunnostussuunnitelmaa.
Suurin osa Kukkian ravinnekuormituksesta on peräisin metsistä ja pelloilta. Järvi kerää vetensä 20 kertaa itseään suuremmalta alueelta, joka on pääosin metsää. Kuohijärven, Nerosjärven ja Vesijaon suunnalla pinta-alaan suhteutettu fosforikuormitus on selvästi pienempi kuin Kukkian ja Ämmätsänjärven valuma-alueella.
Vesikasvillisuuden niitossa kannattaa keskittyä ilmaversoisiin kasveihin (1). Upos- ja kelluslehtisten (2 ja 3) niitosta voi olla jopa haittaa.
Uposkasvillisuudesta on hyötyä
Rannoilla rehottava kasvillisuus on rehevöitymisen seuraus, ei syy. Rantojen niittämisessä kannattaa keskittyä ilmaversoisiin kasveihin.
– Uposkasvillisuudesta on järvelle enemmän hyötyä kuin haittaa, Kirsi Kuoppamäki sanoo.
Uposlehtiset kasvit auttavat pitämään veden kirkkaana. Ne sitovat pohjaa ja rajoittavat levien kasvua: kasvit käyttävät ravinteita ja varjostavat pohjaa. Lisäksi ne tarjoavat piilopaikkoja leviä syöville planktoneille ja erittävät levän kasvua estäviä kemikaaleja.
– Uposlehtisiä kasveja ei kannata niittää kuin sieltä, missä niistä on haittaa.
Kuoppamäki korostaa, että kasvit kuuluvat järveen. Ne muodostavat rannalle suodatusvyöhykkeen, joka pidättää valuma-alueelta tulevaa kuormitusta.