Toisen polven vesiensuojelijat
Tero Heikkilä (vasemmalla) ja Thomas Penttilä jatkavat isiensä aloittamaa vesiensuojelutyötä. Hannu Penttilä (oikealla) toimi Pälkäneveden suojeluyhdistyksen sihteerinä koko sen 20-vuotisen historian ajan.
Pälkäneläinen Tero Heikkilä ja aitoolainen Thomas Penttilä ovat mukana Suvi-vesiensuojeluhankkeen projektiryhmissä. Heidän isänsä Erkki T. Heikkilä ja Hannu Penttilä johtivat 45 vuotta sitten perustettua Pälkäneveden suojeluyhdistystä, jonka ansiosta tehtaiden ja kotitalouksien jätevesien käsittely saatiin kuntoon. Nyt vesiensuojeluhanke pyrkii kunnostamaan laskuojia niin, että vesien rehevöityminen saataisiin pysäytettyä.
Tekstiilipaino värjäsi ojaveden
Aitoolainen Thomas Penttilä esittelee Tevunlahden pohjukkaa Pälkäneveden Jouttesselän rannalla. Pajukon keskellä virtaava Myllyoja on vuosikymmenten aikana tuonut mukanaan kiintoainesta, josta on kertynyt upottava suisto ojan suulle. Se olisi otollinen paikka kosteikolle, johon veden mukanaan tuomat ainekset painuisivat ennen järveä.
– Naapurin mökkiläinen sanoi, että kaivurit paikalle vaan.
Penttilän rantatontti on rakentamiskelvotonta lettoa. Jos kosteikko tehtäisiin fiksusti, sekin voisi kuivua kantavammaksi.
Urkanjärvestä alkunsa saava Myllyoja virtaa Kouvalanjärven kautta Aitoon peltomaisemiin. Oja tuo mukanaan metsien, soiden ja peltojen ravinteita. 50 vuotta sitten se toi Tevunlahteen myös Aitoon tehtaiden, koulujen ja asutuksen jätevedet.
Tällä samalla paikalla sai alkunsa Pälkäneveden suojeluyhdistys, jonka ansiosta jätevesien käsittely saatiin kuntoon. Rantatontti lohkottiin 1960-luvun lopussa Hannu Penttilälle kotitilan maista.
– Lettoranta oli umpilepikkoa, hän muistelee.
Tevunlahtea peitti siirapin kaltainen mönjä. Kun veteen heitti kepin, se jäi pystyyn kunnes kellistyi hitaasti kumoon.
– Ojan vedestä näki, minkä väristä kangasta Heleniuksella painetaan. Välillä vesi oli punaista, toisina päivinä sinistä tai keltaista, Thomas Penttilä kertoo.
Kun ojaveden pinnalla kimalsi öljyä, Hannu Penttilä soitti vesipiiriin ja kysyi, onko se antanut luvan laskea jäteöljyä järveen.
– Sieltä vastattiin, että älkää sotkeutuko toisten asioihin.
Puhelu toimi eräänlaisena syntykipinänä suojeluyhdistyksen perustamiselle. Penttilä ymmärsi, ettei yksittäinen ihminen saa mitään aikaan, vaan taakse tarvitaan joukkovoimaa.
Monella muullakin rannalla kannettiin huolta Pälkäneveden tilasta.
– Ratasaaren Niilo puhui, että vesi oli vielä 1950-luvulla puhdasta ja kirkasta, mutta sen laatu alkoi huonontua radikaalisti 1970-luvulla, Tero Heikkilä muistelee.
Hänen isästään tuli vuonna 1976 rekisteröidyn Pälkäneveden suojeluyhdistyksen puheenjohtaja ja Niilo Salmisesta sen johtokunnan jäsen.
Suojeluyhdistys alkoi koluta laskuojien varsia ja selvittää, mikä vesiä pilaa. Vastaan tuli räikeitä tapauksia. Talojen viemäreitä oli vedetty ilman saostuskaivoja suoraan ojiin. Vesiin laskettiin jopa jäteöljyä.
Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys alkoi ottaa ojista näytteitä. Tutkimustulokset tuottivat tulosta. Valvonta tehostui, talot liittyivät viemäriverkkoon ja jätevesien käsittelyä ryhdyttiin laittamaan kuntoon.
– Kaikki eivät ymmärrä, miten hienot vedet meillä on. Tästä pääsee 90 kilometriä suuntaansa: Länkipohjaan, Tampereelle, Janakkalaan, Vihavuoteen ja Tuulokseen, Hannu Penttilä sanoo.
Ympäristönsuojelu oli lapsen kengissä
1970-luvulla ympäristönsuojelu oli vielä lapsen kengissä. Järvi oli toiminut viemärinä, johon kaikki huuhdottiin surutta. Teollistumisen ja vesivessojen vaikutus alkoi näkyä ennen kirkkaassa vedessä.
Pälkäneveden pahin likaaja oli Aitoo. Asutus, koulut, meijeri, turkismuokkaamo ja sen paikalle perustettu tekstiilipaino pilasivat Jouttesselän vesiä.
– Ojat oli kaivettu, jotta pelloilta saadaan ruokaa perheille. Sotien jälkeen ojitettiin metsät ja suot, jotta ne kasvaisivat puuta. Teollistuminen synnytti jätettä, joka oli aivan uusi asia. Ei silloin ollut tietoa jätteiden vaikutuksista, eikä keinoja niiden käsittelemiseen, Thomas Penttilä sanoo.
Sotakorvauksia maksava maa ponnisteli eteenpäin, eikä silloin mietitty vesien tilaa. Järviin päätyi myös vahvoja kemikaaleja, joita käytettiin Aitoon turkismuokkaamolla ja Kostianvirran turkisjalosteella.
Pitkälti suojeluyhdistyksen ansiosta Pälkäneveden päästöt saatiin kuriin. Samaa työtä tehtiin muuallakin.
– Valkeakosken tehtaan jätevesistä alettiin ottaa kuidut talteen. Ne poltettiin, eikä laskettu enää Vanajaveteen, rakennustyömaalla kottikärryjä työntänyt Heikkilä sanoo.
Valkeakosken haju hävisi vähitellen. Se ei ollut peräisin yksinomaan tehtaiden piipusta, vaan myös järvessä muhinut kuitu haisi Sääksmäellä saakka.
Kalat uivat selkää
Pälkäneveden suojeluyhdistyksen taival ei ollut yhtä voittokulkua. Huomattiin, että Aitoon jätevedenpuhdistamon vesiä laimennettiin ennen kuin ne laskettiin Myllyojaan, jotta purkuvesistä otetut näytteet kertoisivat todellista paremmasta puhdistustehosta. Myös osaa tutkimustuloksista epäiltiin väärennetyiksi.
– Lahden vesitekniikka kävi ottamassa ojanäytteet aina maanantaiaamuisin, kun vesi oli puhdistunut viikonlopun ajan, Hannu Penttilä muistelee.
– Myllyojan vaikutuksia tutkittiin laittamalla kaloja tutkimussumppuun. Vaikka sumppu upotettiin sadan metrin päähän ojan suusta, niin kolmen päivän päästä kalat kelluivat mahat pystyssä. Firman mukaan tulokset olivat samanlaiset kuin Jumpon rannan vertailusumpussa.
– Talvella huomasin, että jään alla oli kasoittain kuolleita ahvenia kituset levällään. Vesipiirin mies tuli katsomaan ja antoi lausunnon, että kalat ovat pilkkimiesten heittelemiä. Aikamoisia pilkkimiehiä, kun olivat heitelleet kalat jään alle.
Kun Heleniuksen painon piti hakea jätevesilleen lupaa, vesioikeus saatiin paikalle. Katselmuksen yhteydessä vierailtiin myös kaatopaikalla, johon värivellit kipattiin.
– Porukka naureskeli, kun varoitin, että matalat vallit uhkaavat murtua. Parin viikon päästä rankkasade sai ne pettämään. Puita kuoli pystyyn hehtaaritolkulla ja väriliemet virtasivat kohti Pitkäjärveä, Hannu Penttilä kertoo.
Thomas Penttilä ei voinut lapsuudessaan ja nuoruudessaan uida kotirannassaan, johon Myllyoja toi jätevesiä. Nyt hän kaavailee ojan suulle kosteikkoa, jotta veden mukanaan tuoma humus ja kiintoaines saataisiin talteen ennen järveä.
Kotirannassa ei voinut uida
Pari sataa ihmistä työllistänyt Aitoon turkismuokkaamo oli aikanaan Pohjoismaiden suurin. Myös sen paikalle perustettu kangaspaino toi töitä naapurikyläläisillekin.
– Vaikka tehdas toi voittoa ja työtä, niin ei se voi pilata ikuisiksi ajoiksi järveä, joka on ollut tässä tuhansia vuosia, Hannu Penttilä ajatteli.
Hän muutti Tevunlahden rannalle pysyvästi vuonna 1977. Silloin oikeus määräsi tekstiilipainon poistamaan lahtea peittäneen värisiirapin. Se pumpattiin rantalettoon.
Vei kuitenkin aikaa ennen kuin ranta puhdistui uintikuntoon.
– Kaurasen Veikko kerran polski punaisessa vedessä, mutta ei minulle tullut mieleenkään uida kotirannassa, Thomas Penttilä kertoo.
Hän muutti vuonna 1991 Saksaan.
– Tulin muutaman vuoden päästä Aitooseen parin saksalaiskaverin kanssa. He uivat varoituksista huolimatta rannassa. Itse uskaltauduin veteen vasta 90-luvun lopulla.
Yhdistys täytti tehtävänsä
Pälkäneveden suojeluyhdistys lopetti toimintansa vuonna 1995. Sihteerin tehtäviä alusta alkaen hoitanut Hannu Penttilä toimitti yhdistyksen paperit kuntaan. Yhdistys oli tehnyt itsensä tarpeettomaksi, sillä sekä kotitalouksien että tehtaiden jätevedet käsiteltiin asianmukaisesti. Kokemäenjoen vesiensuojeluyhdistys otti vesinäytteitä ja kuntaan oli saatu ympäristönsuojelusihteeri.
Pälkäneveden vesiensuojeluyhdistyksen puuhamiehet pysyivät pitkälti samoina 19 vuoden ajan. Erkki T. Heikkilä toimi puheenjohtajana, Osuuspankin johtaja Alpo Näsi rahastonhoitajana ja Hannu Penttilä sihteerinä. Johtokuntaan kuuluivat Niilo Salmisen lisäksi pälkäneläiset Simo Sulamaa, Heikki Laitinen ja Antti Sikala (nykyinen Rauas) sekä luopioislainen Harald Costiander.
– Silloin tiedonvälityskanavat olivat vähän erilaiset kuin nykyisin. Ei ollut muuta kuin puhelin, kirjekuori ja postimerkit, Tero Heikkilä sanoo.
Yhdistys pystytti "On vain yksi luonto ja yksi Pälkänevesi. Pidä siistinä!" -kylttejä, mutta tehokkaimmin toimi viidakkorumpu.
– Suojeluyhdistykseen liittyi jokainen, jota kysyttiin mukaan. Vaikka jäseniä oli toista sataa, kokouksissa oli yleensä paikalla vain johtokunta.
Tero Heikkilä uskoo, että suojeluyhdistys keräisi edelleen jäseniä ja tukijoita. Puhtaat vedet ovat yhteinen asia, eikä niiden vaalimista vastusta kukaan.
Tero Heikkilän isä Erkki T. Heikkilä johti 45 vuotta sitten perustettua Pälkäneveden suojeluyhdistystä. Silloin pyrittiin saamaan kuntoon tehtaiden ja asutuksen jätevesien käsittely, nyt vähentämään ojavesien mukanaan tuomaa humusta ja kiintoainesta.
Vedet kunnossa lapsille
Tero Heikkilä muutti vajaat 15 vuotta sitten mökkikuntaansa Pälkäneelle Valkeakoskelta. Koti on Nuijanmäellä, mutta suuren osan vuotta hän viettää myös Pälkäneveden rannalla Kiviniemessä.
Heikkilä jätti 50 vuotta täytettyään jäsenyydet ja luottamustehtävät eri yhdistyksissä, mutta nyt vajaan 15 vuoden tauon jälkeen hän oli valmis pyörtämään päätöksensä, kun Pälkäneellä heräsi taas huoli vesistä.
Heikkilä uskoo yhä viidakkorummun voimaan. Hän tuntee paljon paikallisia ja mökkiläisiä, jotka voivat viedä tietoa Suvi-vesiensuojeluhankkeesta eteenpäin ja innostaa muitakin mukaan.
– Kodin perintö elää vahvana. Mitään ei lasketa tai huuhdota järveen. Olen saanut nauttia Pälkäneveden rannoista, ja haluan jättää ne lapsille ja lapsenlapsille vähintään yhtä hyvässä kunnossa.
Thomas Penttilä päätyi vesiensuojeluhankkeen työryhmiin kalastuskunnan edustajana. Vastuunkannon yhteisistä vesistä hän peri isältään.
– Kalastuskunnan luottamustehtäviin ei ole tunkua. Kun olin lähtenyt mukaan, hoitokunnan puheenjohtaja Erkki Toivari jäi sivuun. Minut valittiin tehtävään, vaikken hirveästi edes kalasta.
Kalastuskunta omistaa vesialueet. Penttilän mielestä sen tärkein tehtävä on suojella ja kunnostaa vesiä. Järvi ja kalat hyötyvät, kun laskuojien mukanaan tuoma kiintoaines saadaan kiinni ennen järveä.
– Mutta ei yksittäisen ojan kunnostamisella olisi paljon vaikutusta koko järven tilaan. Lisäksi lupaprosessit, rahoituskanavien selvittäminen ja byrokratia söivät intoa. Sitten tuli Luopioisten Säästöpankkisäätiön hanke, joka otti juuri nämä tehtävät hoitaakseen. Se tekee juuri sitä, mitä olin toivonut ja odottanut. Olen varma, että kun Suvi-hanke ottaa huolehtiakseen byrokratiasta, innokkaita tekijöitä ja tukijoita kunnostushankkeisiin löytyy runsaasti.
Vesi on tummunut
Pälkäneveden rannoilta löytyy vielä sellaisia, jotka muistavat miten kirkas järvi oli 60-luvulle saakka. Vuosikymmenten ajan Pälkänevedellä eläneet Heikkilä ja Penttilä sanovat, että vesi on muuttunut oleellisesti
– Järven pohja on ihan erivärinen kuin vaikka 30 vuotta sitten. Se on monen metrin syvyyteen saakka ruskean levän peitossa. Tuulisella säällä koko lahden vesi muuttuu ruskeaksi. Ei se sellaista ollut ennen vanhaan, Tero Heikkilä sanoo.
Thomas Penttilä tutkii pohjaa kauko-ohjattavalla sukellusdronella. Vaatii kuitenkin monta tyyntä päivää, ennen kuin vesi kirkastuu niin, että sillä näkee mitään veden alla.
Pälkäneen vesien rehevöityminen ja samentuminen ei ole pysähtynyt, vaikka jätevesien käsittely on saatu kuntoon. Vesiin virtaa edelleen humusta soilta, metsistä ja pelloilta.
– Suojeluyhdistyksen aikaan maa- ja metsätalouden vaikutukset eivät olleet tapetilla, Heikkilä sanoo.
Thomas Penttilän havaintojen mukaan tavaraa tulee lähinnä sulamisvesien mukana.
– Simpukat eivät viihdy likaisessa vedessä. Ne palasivat rantaan kuivana kesänä, kun ojassa ei virrannut muuta kuin puhdistamolta tulevaa vettä. Kun sateet alkoivat, simpukat hävisivät ja pohjaan ilmestyi vihreä leväinen samettimatto. Sadevesien mukana rehevöittävät ravinteet tulevat, Thomas Penttilä päättelee.
Suvi-hankkeen tavoitteena on saada kiintoaines kiinni ennen kuin se päätyy järveen. Siksi on palattu Myllyojan suulle. Siitä saattaa tulla ensimmäinen laskuoja, jonka varteen aletaan rakentaa kosteikkoa hankkeen avustuksella.
Tero Heikkilä (vasemmalla), Thomas Penttilä ja Hannu Penttilä.