Vedenpinnan nosto on uuvuttava urakka
Soiden ja turvetuotantoalueiden ympäröimä Parkanon Kovesjärvi on pari kilometriä leveä.
Lukemattomilla järvillä ollaan tyytymättömiä vedenkorkeuteen, kun loppukesän parhaaseen loma-aikaan rannat pakenevat ja laiturit makaavat pohjassa. Kukkialla suojeluyhdistys teetti asiantuntijalla kunnostussuunnitelman, jolla alinta vedenkorkeutta nostettaisiin muuttamatta keskivedenkorkeutta. Jos keskivedenpintaan ei puututa, hanke ei välttämättä vaadi vesilupaa.
Myös Parkanon Kovesjärvellä ajateltiin, että aliveden korkeuden nosto olisi helpommin hyväksyttävissä. Esiselvityksessä sitä pidettiin vielä mahdollisena, mutta jatkohankkeen oikeudellinen tarkastelu muutti hankkeen keskiveden korkeuden nostoksi, koska järvestä lähtevässä Kovesjoessa on taattava tietty virtaama.
– Projekti oli uuvuttava ja tappava siitä huolimatta, että ennakkotyötä projektin hallitsemiseksi oli tehty jo etukäteen paljon, Kovesjärven vesien vesiensuojeluyhdistyksen puheenjohtaja Arja Pihlaja sanoo.
Aiemmassa toiminnassaan yhdistys oli onnistunut puuttumaan luvattomaan turvetuotantoon ja poistamaan turvetuotantoalueita maakuntakaavasta, mutta vedenkorkeuden nosto osoittautui mahdottomaksi.
– Keskiveden nostohankkeista tehtyjen opinnäytetöiden mukaan suuri osa hankkeista on kaatunut oikeudellisten edellytysten puutteeseen. Nekin jotka ovat onnistuneet, sanovat, ettei koskaan enää, Pihlaja kertoo.
Valtavasti opeteltavaa
Arja Pihlaja kertoi Kotiranta kuntoon -kurssilla valtavasti työtä ja kustannuksia vaatineesta keskiveden nostohankkeesta. Yhdistyksen aktiivien piti opetella muun muassa tarkkaa hankesuunnittelua, hankerahoituksen hakua, raportointia ja tilityksiä sekä maksatuksen hakua. Se edellytti myös suunnittelijoiden kilpailuttamista.
– Opettelimme tiedottamaan, tekemään selvityksiä ja laskuttamaan hankekuluja, Pihlaja luettelee.
Lopulta törmättiin laillisuusongelmaan, josta kukaan ei osannut varoittaa. Kovesjärven vesialueita hallitsi viisi osakaskuntaa, jotka kaikki olivat järjestäytymättömiä.
– Piti opetella yksityisalueiden omistukseen liittyvä lainsäädäntö ja hoitamaan järjestäytymättömien osakaskuntien kokoukset. Perehdyimme manttaali- ja haittalaskentaan, tekemään pöytäkirjojen äänestyslaskurit sen mukaan, miten suurella oikeudella kukin saa toimia tai äänestää ja vahtimaan valtakirjat päätöksentekojärjestykseen.
– Oivalsimme, että vesien omistajia on todella paljon, hyvin paljon enemmän kuin kiinteistönomistajia,vaikka osin on kyse samasta joukosta. Molemmat tahot päättävät erikseen. Opettelimme arvioimaan haittojen todellista merkitystä, selittämään ja käymään neuvotteluita ja esittämään kohtuullisia korvauksia. Jokaisen osakaskunnan erikseen tekemät päätökset ja äänestystulokset piti vielä erikseen allekirjoituttaa ja toimittaa tiedoksi ja pitää julkisesti nähtävillä.
Jättiurakan jälkeen vedennosto kaatui yhden osakaskunnan yhden jäsenen vastustukseen.
– Vedennosto oli tärkeä tavoite suurelle osalle jäseniä. Arviolta 90 prosenttia ranta-asukkaista kannatti hanketta, Pihlaja sanoo.
Hänen mielestään osakaskuntien yhdistämistä olisi helpotettava, vesilakia uudistettava ja valtiovalta saatava muutenkin mukaan.
– Jos Tarjanneveden nostossa joskus onnistutaan, niin kannattaa hakea sieltä mallia.
Arja Pihlaja listasi, mitä kaikkea yhdistyksen aktiiveiden oli opeteltava vedennostohankkeessa.
Huoli herättää tarpeen toimea
Usein vasta huoli järven tilasta havahduttaa ranta-asukkaat. Sinilevä, umpeenkasvavat lahdet, liettyneet rannat, limoittuvat pyydykset tai kalakannan muutokset saavat yhdistämään voimat ja tarttumaan toimeen.
Kovesjärvellä herättäjänä toimi vastarannalta noussut "savu", joka tarkemmin tarkasteltuna osoittautui turvepölypilveksi. Kävi ilmi, että järven valuma-alueella oli turvesoita, joita ei löytynyt ympäristölupajärjestelmistä.
– Turpeenotosta ei tuolloin osannut kertoa sen enempää ELY-keskus kuin kaupunkikaan, Arja Pihlaja sanoo.
Luvattomalla turvetuotantoalueella ei ollut huuhtoumia pienentäviä vesienkäsittelyrakenteita. Lisäksi vireillä oli maakuntakaava, joka lähes kaksinkertaistaisi turvetuotantoalueiden määrän.
Syntyi valtava tarve vaikuttaa. Ranta-asukkaat piti koota yhteen. Mutta miten tavoittaa eri puolilla maata asustavat mökkiläiset?
12 vuotta sitten tietosuojalainsäädäntö ei ollut vielä yhtä tiukkaa kuin nykyisin. Perustellusta syystä tiedot olisi voinut ostaa kiinteistörekisteristä, mutta se olisi vaatinut rahaa. Arja Pihlaja turvautui jalkatyöhön.
– Kiersimme miehen kanssa ovelta ovelle jakamassa kutsukirjettä suojeluyhdistyksen perustavaan kokoukseen.
Kierroksilla kertyi lisää tietoa maanomistajista, sillä mökkien lisäksi järvellä oli rakentamattomia rantoja, jotka olivat usein perikuntien omistuksessa.
Yhdistys saatiin nopeasti jaloille ennakkovalmistelun ansiosta. Perustavassa kokouksessa hyväksyttiin toimintasuunnitelma ja säännöt valmiin mallin pohjalta.
– Valmistelu kannattaa tehdä huolella, sillä kaukaa tulevia mökkiläisiä ei ole helppo koota uudelleen yhteen, Pihlaja sanoo.
Turvetuotantoalueita pyyhittiin kaavasta
Kovesjärvellä suojeluyhdistyksen tärkein tehtävä oli vaikuttaa järveä uhkaavaan turvetuotantoon. Se edellytti tietoa, jota oli niukasti.
– Vedenlaatutiedot perustuivat kahteen näytteeseen, jotka oli otettu 1970- ja 90-luvun alussa, Arja Pihlaja kertoo.
Suojeluyhdistys alkoi teettää selvityksiä omalla rahalla. Niistä olennainen oli ekologinen selvitys, jonka mukaan matalan runsashumuksisen järven ekologinen tila oli erinomainen. Erinomaisessa tilassa olevan vesistön tilaa ei saa heikentää.
Selvityksissä kertynyttä tietoa tarvittiin lausunnoissa, valituksissa ja kannanotoissa. Lopulta turvetuotantoalueita poistettiin maakuntakaavasta ympäristöministeriön päätöksellä.
Kovesjärvi on halkaisijaltaan parin kilometrin mittainen pyöreä järvi. Se saa vetensä pieneltä valuma-alueelta, jossa on enää vähän viljelyksessä olevia peltoja.
Turpeenottoaleilta purkautuvat rautapitoiset humusvedet tummentavat ja happamoittavat järviä sekä lisäävät hapenkulutusta. Ne myös muuttavat eliöyhteisöjä ja heikentävät elinolosuhteita.
Samanlaista kuorimitusta tulee erityisesti turvemetsäpohjilta ja kuormitus on pitkäaikaista. Haittavaikutuksista on runsaasti havaintoja pohjoisen Pirkanmaan järviltä. Tutkimustietoa on alkanut kertyä ja metsien osalta on käynyt selväksi myös se, että kuormitus jatkuu eikä päätykään vuosien kuluessa.
– Maatalousvaltaisella alueella vesienhoidon lähtökohta on erilainen. Siellä keskitytään pelloista huuhtoutuvien ravinteiden määrään. Metsätalous- ja turvetuotantoalueella pyritään hillitsemään orgaanisen aineksen määrää ja kivennäismailla on usein kyse eroosion ehkäisemisestä. Helsingin yliopiston HUMI-hankkeen perusteella vesien tummuminen kulkee käsikädessä rehevöitymisen kanssa, Arja Pihlaja sanoo.
Hänestä on tärkeää, että vesiensuojelun pohjaksi on noussut valuma-alue.
– Niitto tai ruoppaus on vain laastari, jos ei hoideta juurisyitä.
Avoin tieto vähentää turhia tutkimuksia
Kovesjärven puolesta tehtävät talkoot tutustuttivat naapurustoa toisiinsa. Yhteishenkeä vaalitaan myös yhteisissä illanvietoissa.
– Vuosikokoukselle valitaan mahdollisimman kiva paikka ja sopiva ajankohta. Kokouksen päätteeksi pidetään nyyttärit ja istutaan yötä myöten yhdessä, Arja Pihlaja kertoo.
Korona-ajan digiloikassa on hyödynnetty yleishyödyllisille yhdistyksille maksuttomia techsoup.fi -työkaluja. Pihlaja kannustaa hyödyntämään myös vesienhoidon avoimia tietopalveluita.
– Laadukasta tietoa on saatavilla ihan eri tavalla kuin kymmenen vuotta sitten. Asioiden tutkimiseen ja todisteluun ei enää tarvitse hukata voimia, sillä avoimista tietopalveluista näkee jo paljon, mitä kannattaa tehdä ja mihin panostaa. Tutkimalla vedet eivät pysy kunnossa, vaan pitää tehdä jotakin.
Pihlaja korostaa myös Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistyksen merkitystä. Se on tärkeä asiantuntija ranta-asukkaiden ja viranomaisten välissä.