Vesienhoito edellyttää laajaa yhteistyötä, sillä yksittäinen kunnostustoimi ei korjaa mutkikkaita ja hankalia ongelmakokonaisuuksia

Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistyksen suunnittelija Mikko Ortamala esitteli Kotiranta kuntoon -kurssilaisille keinoja, joilla voidaan vähentää järviin päätyviä ravinteita. Hän käytti esimerkkinä Suomen suurinta kokonaisvaltaista vesienhallintahanketta, jossa kunnostettiin Loviisanjokea ja sen sivu-uomaa Hardombäckenin valuma-aluetta.

Ennen kunnostusta pääuoman varrella oli yli 200 hehtaaria ja sivu-uoman varrella noin 70 hehtaaria märkyydestä kärsiviä maita. Toisinaan vesi seisoi pelloilla kevättulvien lisäksi myös syksyllä ja talvella.

– Ongelmallisimmilla alueilla viljelijät tyhjensivät salaojien laskuaukkokaivoja kertyneestä lietteestä pari kertaa vuodessa, eikä vettä silti tahtonut saada pois salaojaverkostosta valtaojan tukkeisuuden vuoksi, Ortamala kertoo.

Lasku-uomien varsilla toteutettiin monipuolisesti erilaisia rakenteita, joilla saatiin vesi pois pelloilta ja ravinteita talteen. Lisäksi märkyydestä ja tiivistymisestä kärsineitä peltoja parannettiin, jotta rehevöittävät ravinteet eivät lähtisi liikkeelle, vaan pysyisivät kasvien käytössä.

Vesi pois pelloilta

Loviisanjoen liepeillä maa on entistä merenpohjan liejusavea, joka märkänä tiivistyy helposti ja muokkaantuu huonosti. Maan rakennetta päästiin parantamaan, kun pelloille kertyvä vesi saatiin pois.

Uomat kunnostettiin ja vettä patoavia siltarumpuja uusittiin. Vesien hallintaa parannettiin tulvatasanteilla ja virtausta hillittiin säätely- ja pohjapadoilla.

Sade- ja sulamisvesien ei haluta tulvivan pelloille, vaan niitä pidätellään tulvatasanteilla. Ne pidättävät vesien lisäksi myös ravinteita.

Metsien ja peltojen laidoilta löydettiin tulvatasanteille sopivia joutomaita, joissa korkeuserot ovat vähäisiä. Sen ansiosta kaivuumassat ja -kustannukset pysyivät kohtuullisina.

– Ensiluokkainen pelto tai talousmetsä ei ole oikea paikka vesiensuojelurakenteille. Yleensä paikka löytyy helpommin metsästä kuin pellolta. Metsä kestää paremmin kausittaista märkyyttä ja siellä kuivavara ei ole niin herkkä asia kuin pelloilla, Ortamala sanoo.

Altaista kasteluvettä

Vesi ei enää pääse huuhtomaan peltoja, kun sille saatiin lisää tilaa lasku-uomiin. Vuosikymmenten aikana liettyneet ja umpeen kasvaneet uomat kunnostettiin. Osa muutettiin kaksitasouomiksi, osassa tehtiin toispuoleinen kaivuu.

– Kaivettavat kuutiot ja niiden siirtely maksaa ja vie peltopinta-alaa, Mikko Ortamala perustelee varovaisempaa ja edullisempaa ratkaisua.

Toispuoleinen kaivuu vähentää myös rakennusaikaisia valumia, sillä koskemattomaksi jäävällä ojan puoliskolla säilyy ravinteita pidättävä kasvillisuus. Myös kaivettu puolisko heinittyi vuodessa.

Kunnostettujen lasku-uomien varsille rakennettiin kosteikoita ja laskeutusaltaita. Kaivuumassoilla nostettiin alavimpia peltolohkoja ja vähennettiin vettymishaittoja.

Altaiden vesi on tulva-aikaan pois pelloilta. Kuivaan aikaan sitä voidaan käyttää kasteluun. Veden mukana peltoihin palaa myös ravinteita.

Huokoinen, mururakenteinen maa

Kun uomien vedet saatiin hallintaan, päästiin uusimaan pelto-ojia ja salaojitusta sekä kohentamaan maiden kasvukuntoa.

– Jokainen euro menee hukkaan, kunnes saadaan vesi pois, Ortamala sanoo.

Kunnostuksessa keskityttiin ongelmalohkoihin, joilta suuri osa kuormituksesta kertyi. Maanomistajia ei ollut vaikea saada mukaan, koska veden vaivaamat pellot olivat vajaatuottoisia. Märkyyden vuoksi toukotöihin pääsi myöhään.

– Märkien ja tiivistyneiden peltojen muokkaamisesta ja lannoittamisesta ei ole hyötyä kenellekään. Ne eivät kasva kunnolla, vaan ravinteet huuhtoutuvat vesiin.

Maiden muokkaantuvuutta ja pieneliötoimintaa parannettiin rakennekalkilla ja paperiteollisuuden nollakuidulla. Rakennekalkki muuttaa tiivistyneen savimaan mururakennetta, nollakuitu tuo maahan eloperäisyyttä ja lisää sen muhevuutta.

– Huokoinen, mururakenteinen maa pidättää vettä ja ravinteita kasvien käytössä ja estää maan tiivistymistä, Ortamala sanoo.

Vesilintukosteikko ja uimalaguuni

Sekä viljelysmaan että rannan arvo nousee, kun ravinteet pysyvät pellossa, eivätkä rehevöitä vesiä. Lisäksi kunnostuksesta hyötyy muun muassa kalakanta.

Loviisanjoen hankkeessa kalatalous oli vahvasti mukana, sillä joella on vielä heikko taimenkanta. Kunnostusten yhteydessä rakennettiin alivesiuomia, ennallistettiin vahoja tulvauomia, tehtiin elinympäristökunnostuksia sekä suojeltiin arvokkaat kivikkopohjaiset virtapaikat. Hankkeissa tulee myös huomioida vaelluskalojen nousuesteiden poisto.

Uomien varrelle saatiin maan arvoa nostavia maisema- ja luontokohteita, esimerkiksi luontomatkailua palveleva vesilintukosteikko. Pusikoituneeseen pajukkoon ennallistettiin idyllinen suvantoalue maanomistajien toiveesta. He itse kutsuvat paikkaa laguuniksi ja ovat käyneet siinä lapsena uimassa.

Kohteet lisäävät paitsi virkistysarvoja, myös luonnon monimuotoisuutta, jolloin se pystyy sopeutumaan muutoksiin paremmin.

Kaivettaessa liikkeelle lähtevien maa-aineksien haittoja pyrittiin minimoimaan ajoittamalla työt kuivimpaan aikaan ja keskeyttämällä ne sateella, kun virtaamat kasvavat.

Puolen miljoonan ja 10 vuoden hanke

Kokonaisvaltainen vesienhallintahanke ei ole pikamatka, vaan maraton. Loviisanjoella rakennusvaihe kesti reilut pari vuotta, mutta kaikkiaan aikaa kului kymmenen vuotta. Pääuoman kunnostukselle tarvittiin vesilain mukainen lupa, koska valuma-alue on yli sadan neliökilometrin kokoinen.

15 kilometrin mittaisen Loviisanjoen osuuden verottomat kunnostuskustannukset nousivat reiluun 300 000 euroon ja vajaan kymmenen kilometrin sivu-uoman reiluun 100 000 euroon. Yhdessä peltojen kunnostusten kanssa kokonaiskustannukset olivat yli puoli miljoonaa euroa.

Jättihankkeen laittoi alulle muutama paikallinen puuhamies. Ortamalan mielestä paikallinen tarve ja voimakas tahto on onnistuneen hankkeen edellytys.

– Mielellään tarvitaan ainakin pari, kolme maanomistajaa, jotka näkevät että kunnostuksesta on hyötyä heidän maillaan. Yksinäinen kellokas ei välttämättä saa muita mukaansa.

Lisäksi Ortamala korostaa yhteistyön ja -toiminnan merkitystä. Tarvitaan monen alan asiantuntijoita, jotta hankkeissa osataan sovittaa yhteen maatalouden, ympäristön, virkistyskäytön, kalatalouden ja yhdyskuntarakentamisen intressit.

– Suuri vesiensuojeluhanke on vähän kuin pilvenpiirtäjän rakentamista. Ei siitä tulisi koskaan valmista, jos yrittäisi yksin, vaan pitää koota yhteen eri alojen ammattilaisia.

Vesi on ravinteita irrottava ja kuljettava voima

Yksittäinen toimenpide ei korjaa mutkikkaita ja hankalia ongelmakokonaisuuksia. Toimet alkavat vaikuttaa, kun koko valuma-alueella toimitaan yhdenaikaisesti ja yhteistyössä. Yhteistyö helpottaa myös rahoituksen hakua, sillä metsien, peltojen, lintuvesien ja kalatalouden toimia rahoitetaan eri kanavista.

Kuormitus ei synny tasaisesti, vaan suuri osa valuma-alueen ravinteista voi kertyä pieneltä alueelta. Sinne kunnostustoimissa kannattaa keskittyä.

Ravinteita irrottava ja kuljettava voima on vesi.

– Kokonaisvaltaisen vesienhallinnan tavoitteena on tuottava peltomaa, hyvin kasvava metsä, vähemmän vesistökuormitusta ja monimuotoinen eliöstö, Ortamala sanoo.

Kokonaisvaltainen vedenhallinta sisältää toimenpiteitä pelloilla, ojissa ja vesistöissä. Tehokkaimpia ovat ravinteiden lähteillä, pelloilla, tehtävät toimet. Ravinteiden liikkeelle lähtö estetään hyvän maan rakenteen, kasvukunnon ja toimivan vesitalouden avulla. Suojakaistat vähentävät ravinteiden kulkeutumista vesiin.

Moottorina ojitusyhteisöt

Loviisanjoella kunnostushankkeen moottorina toimivat ojitusyhteisöt. Niitä on perustettu 1800-luvulta alkaen pitämään huolta uomista, jotta pellot ja metsät tuottaisivat paremmin.

– Ne vastaavat ojien kunnossapidosta vähän niin kuin taloyhtiö tai tienhoitokunta kiinteistöjen ja teiden hoidosta, Mikko Ortamala sanoo.

Suomen noin 20 000 ojitusyhteisöstä suuri osa on uinunut vuosikymmeniä, jopa vuosisadan. Ojien varsille on kertynyt korjaustarvetta ja -velkaa. Liettyneet ja umpeen kasvaneet ojat patoavat vettä pelloille.

Moni maanomistaja ei välttämättä edes tiedä kuuluvansa ojitusyhteisöön, jonka paperit ovat hautautuneet piirongin laatikkoon sukupolvia sitten. Uinuvien ojitusyhteisöjen herättelemiseen saa apua ELY-keskuksesta ja alueellisilta peruskuivatuksen suunnittelijoilta.

– Ojitusyhteisöt ovat edelleen olemassa. Ne ovat helppo tapa koota maanomistajat yhteen.

Ojitusyhteisön kautta on helpompi saada rahoitusta kunnostukseen. Sitä hakee kuitenkin valtakunnallisesti alle sata yhteisöä vuodessa.

Oikeat toimet oikeaan paikkaan

Pälkäneen vesiensuojeluhanke Suvi tekee tiivistä yhteistyötä Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistyksen kanssa. Sen asiantuntijat pystyvät muun muassa paikkatietoaineiston ja ilmakuvien perusteella tarkastelemaan, mistä ongelmat johtuvat ja mitä niille olisi tehtävissä.

– Olennaista on tunnistaa, mistä kuormitus tulee ja mistä kokonaiskuorma koostuu. Mittaukset ja tutkimukset varmistavat, että oikeat toimenpiteet kohdistetaan oikeaan paikkaan, Ortamala sanoo.

Kunnostushankkeet käynnistyvät maastokatselmuksissa, joihin kootaan ojan varren maanomistajia. Ennen suunnittelun käynnistymistä tehdään usein mittauksia, sillä muun muassa korkeuserot, kaatoprosentit ja kuivavara määrittävät, mitä alueella voidaan tehdä. Peltojen parannuksessa voidaan hyödyntää Pro Agrian asiantuntijoita, jotka osaavat valita oikeat toimet maan kemiallisten, fysikaalisten ja biologisten ominaisuuksien perusteella.

Maastokartoitusten ja ennakkoselvitysten avulla edetään järjestelmällisesti vaihe kerrallaan kohti tavoitetta ja toteutusta. Suvi-hanke on luonut Pälkäneen mallin, jotta kunnostus rasittaisi maanomistajaa mahdollisimman vähän. Hankkeen tueksi ja jatkajaksi perustettu Aito Suvi kannatusyhdistys kerää varoja, joilla voidaan pienentää hankkeiden omarahoitusosuutta.

Katso videot kokonaisvaltaisesta valuma-aluekunnostuksesta: