Rehevästä järvestä ei saa karua, mutta karu järvi muuttuu reheväksi, jos se saa liikaa ravinteita

Joka toinen torstai-ilta järjestettävän Kotiranta kuntoon -kurssin alkajaisiksi vesienhoidon ylitarkastaja Salla Taskinen Pirkanmaan ELY-keskuksesta kertoi järvien ekosysteemistä ja ihmisen vaikutuksesta vesistöihin.

– Se missä järvi sijaitsee, määrittää, millainen vedenlaatu on ja asettaa reunaehdot sille, millaisia eliöitä järvessä voi elää, Salla Taskinen sanoo.

Kukkia ja Pälkänevesi ovat luonnostaan kirkasvetisiä, koska ne sijaitsevat harjujen ja kallioiden katveessa. Savi- ja turvemaiden keskellä sijaitsevien järvien vesi on tummempaa.

Valuma-alueen maaperän, kasvillisuuden, korkeuserojen ja maanpeitteen lisäksi myös ihmistoiminta ja maankäyttö vaikuttavat vesiin. Kaikki mitä ihminen tekee järven ympäristössä vaikuttaa sen tilaan. Järvi on valuma-alueensa näköinen.

Suomen järvien ja jokien äärellä on touhuttu vuosisatojen ajan. Luonnontilaisia vesistöjä ei enää juuri löydy.

– Suomi on märkä maa, joten meillä on ollut tarve kuivattaa metsiä ja peltoja.

Valuma-alueen laajat ojitukset ovat muuttaneet veden kulkua. Virtavesiä on perattu tukin uittoa varten sekä padottu, kun on tarvittu vesivoimaa tai säädelty pinnankorkeutta.

Rantarakentaminen, saariin rakennetut pengertiet ja muut vesistön täytöt ovat aiheuttaneet muutoksia. Ilmastonmuutos on lyhentänyt jääpeitteistä aikaa ja muuttanut kalalajien kutu- ja kuoriutumisaikaa niin, että monet vieraslajikalat pystyvät lisääntymään. Myös kotoperäisten lajien jääpeitteisiin aikaan ajoittuva lisääntyminen on muuttunut.

Turvetuotannon humuskuormitus, pelloilta huuhtoutuvat ravinteet ja jätevesien haitta-aineet ovat muuttaneet veden kemiaa.

Monimuotoinen järvi kestää paremmin muutoksia

Järvi pystyy vastustamaan ihmistoiminnan aiheuttamia vaikutuksia pidempään, jos sen eliöstö on monimuotoinen. Yksipuolistuminen sen sijaan altistaa muutoksille.

– Luonnon monimuotoisuus on kaiken a ja o, Salla Taskinen sanoo.

Maalla ravintoketjut alkavat yhteyttävistä viherkasveista, jotka tuottavat auringon valon avulla hiilihydraatteja ja happea. Vedessä tuottajina toimivat kasvien lisäksi kasviplanktonit, esimerkiksi erilaiset levät ja syanobakteerit eli sinilevät. Niitä syövät eläinplanktonit, esimerkiksi vesikirput ja hankajalkaiset. Eläinplankton puolestaan on kalojen ravintoa. Ravintopyramidin huipulla ovat petokalat. Tuottajien ja kuluttajien lisäksi vesissä elää hajottajia.

Kaikissa vesien eliöryhmissä on myös ihmisen levittämiä vieraslajeja, jotka eivät kuulu luonnostaan Suomen järviin. Vieraslajit ovat haitallisia, koska ne muuttavat eliöiden runsaussuhteita.

Kun muutos havaitaan, ollaan jo myöhässä

Ekosysteemit vastustavat muutoksia ja pyrkivät pysymään tasapainotilassa.

– Jos järveen päätyy runsaasti ravinteita, perustuotanto lisääntyy. Vesikasvillisuus sitoo ravinteita ja kasvubuusti palauttaa tilanteen alkuperäiseksi, Salla Taskinen sanoo.

Vaikka puskurit ovat kohtalaisen vahvoja, ne eivät kuitenkaan toimi ikuisesti.

– Jossain vaiheessa saavutetaan ekologinen kynnysarvo, joka katkaisee kamelin selän. Muutos voi olla nopea.

Järven tilassa ei välttämättä havaita muutoksia, vaikka se olisi saanut ylimääräisiä ravinteita vuosikymmenten ajan. Mutta muutamassa vuodessa tilanne keikahtaa. Sen jälkeen järvi pyrkii säilyttämään uuden tasapainotilan. Rehevöitynyt järvi pyrkii pysymään rehevänä.

– Kun muutos havaitaan, ollaan jo myöhässä. Ongelmia on helpompi ennaltaehkäistä kuin korjata, Salla Taskinen korostaa.

Järvessä kaikki vaikuttaa kaikkeen

Suvi-hankkeen teettämän LLR-mallinnuksen mukaan Pälkäneveteen päätyy puolitoista kertaa enemmän ravinteita kuin järvi kestää. Myös paleolimnologiset tutkimukset kertovat, että etenkin Jouttesselän ravinnemäärät ovat kasvaneet 1980-luvulta alkaen, ja 2000-luvulla rehevöityminen on kiihtynyt. Kukkiaa sen sijaan ei tutkimusten ja mallinnusten mukaan uhkaa rehevöityminen, mutta kirkas vesi nuhraantuu.

Suvi-hanke pyrkii vähentämään ravinteiden huuhtoutumista niiden lähteillä. Sekä vesistöt että pellot hyötyvät, kun ravinteet pysyvät kasvien käytössä, eivätkä huuhtoudu rehevöittämään järviä.

Osa ravinteista voidaan saada talteen ennen järveä laskuojien varsille rakennettavien kosteikoiden avulla. Hankalimpia ja tehottomimpia ovat järvessä tehtävät toimet. Esimerkiksi tehokalastuksesta tai niitosta ei ole hyötyä, jos järveen virtaa edelleen liikaa ravinteita.

Salla Taskinen kehottaa varovaisuuteen järvessä tehtävissä kunnostustoimissa. Järvessä kaikki vaikuttaa kaikkeen, ja siksi voi tulla yllätyksenä, mikä kaikki muuttuu, kun puututaan yhteen asiaan.

Hän kertoo esimerkin järveltä, jossa vieraslaji vesiruttoa hävitettiin niittotalkoilla. Kunnostuksessa ajauduttiin ojasta allikkoon, sillä seurauksena olivat monivuotiset sinileväkukinnot.

– Sinilevä hyötyi, kun ravinteita sitonut kasvillisuus poistettiin.

Myös hoitokalastus voi aiheuttaa yllätyksiä, sillä kun yksi laji vähenee, se tekee tilaa toisille tai vaikeuttaa siitä riippuvaisten lajien selviytymistä.

– Jokainen laji on osa verkostoa ja vaikuttaa moneen suuntaan monella tavalla. Järven ekosysteemi on monimutkainen, ja parhaatkin selitykset ovat vain malleja ja yksinkertaistuksia, Taskinen muistuttaa.

Järvet ovat luonnostaan karuja tai reheviä

Karut järvet ovat kirkasvetisiä ja niukkaravinteisia. Niiden perustuotanto on vähäisempää kuin rehevissä järvissä. Kasvillisuutta ja lintuja on vähemmän. Eliöstö on yksilömäärältään niukempi, mutta lajimäärältään runsaampi. Esimerkiksi kalakanta on monipuolisempi: ahventen ja haukien lisäksi niissä viihtyvät myös muikut, siiat sekä muut lohi- ja arvokalat. Rehevissä ja sameissa järvissä valtalaji on särki.

Rehevää järveä ei voi muuttaa karuksi. Sen sijaan karu järvi rehevöityy, kun se saa liikaa ravinteita. Niistä tärkein on fosfori, jonka määrä säätelee sitä, millaista levätuotanto voi olla.

Matalien järvien rehevöitymistä vauhdittaa lämpötilakerrostumisen puuttuminen. Syvissä vesissä raskain neliasteinen vesi painuu kesällä ja talvella pohjaan. Sen päällä oleva harppauskerros toimii eristeenä, jonka ansiosta tuulet ja aallot eivät sekoita ja myllää viileää pohjaa.

Toisaalta suurissa ja syvissä järvissä vesi vaihtuu hitaammin, minkä vuoksi ne ovat herkempiä kuormitukselle. Esimerkiksi Kukkian, Pälkäneveden ja Längelmäveden viipymä on vuosia.

Ilmastonmuutos vaikuttaa vesiin

Järviekosysteemi on tottunut tulviin ja pinnankorkeuden vaihteluun. Keväisin sulamisvedet nostavat järvien pintoja. Kesän mittaan tulvakorkeudet laskevat, kun sadanta vähenee, haihdunta on suurta ja kasvit käyttävät vettä. Syksyllä pinnat kääntyvät taas nousuun.

Suomen säät ovat vaihtelevia, ja ilmastonmuutos on lisännyt ääri-ilmiöitä, kuten helle- ja sadejaksoja. Kaksi vuotta sitten oli lähes lumeton talvi ja kevättulvat jäivät vähäisiksi. Viime keväänä pinnat nousivat ennätysnopeasti, kun talvi oli runsasluminen ja kevät myöhäinen. Pintojen nousua nopeuttaa myös ojitus, jonka vuoksi metsät ja suot eivät pidättele vesiä entiseen tapaan.

Lämpenevät talvet lisäävät ravinteiden huuhtoutumista, sillä sulaan maahan satava vesi huuhtoo runsaasti ravinteita kasvipeitteettömistä pelloista. Lisäksi veden lämpeneminen vähentää sen happipitoisuutta.

Sisäinen kuormitus ruokkii itseään

Ihmistoiminta vauhdittaa järvien rehevöitymistä. Turvetuotantoalueilta sekä ojitetuista metsistä ja pelloista huuhtoutuu humusta ja ravinteita.

Levät ja vesikasvillisuus hyötyvät alkuun järvien rehevöitymisestä. Mutta kun vesi muuttuu sameaksi, niiden tarvitseman valon määrä vähenee. Järven pohjaan vajoaa entistä enemmän biomassaa, jonka hajotustoiminta kuluttaa happea.

Rehevöityminen lisää kalojen ja lintujen määrää, mutta vähentää lajikirjoa. Särkikalat kuluttavat runsaasti happea ja vapauttavat pohjia tonkiessaan ravinteita.

Kun alusvesi muuttuu hapettomaksi, pohjasedimentin ravinteet pääsevät vapautumaan veteen. Ravinteet kiihdyttävät levien kasvua, biomassan tuotantoa ja hajotustoimintaa. Järvi ajautuu itseään ruokkivaan sisäisen kuormituksen tilaan.

– Sisäinen kuormitus voidaan yrittää pysäyttää esimerkiksi hoitokalastuksella, pohjan ilmastuksella tai sitomalla ravinteet sedimenttiin kemikaalin avulla. Mutta ainoa pysyvä tulos saadaan ulkoista kuormitusta vähentämällä, Salla Taskinen muistuttaa.

Seuraava kurssi-ilta torstaina 15.9.

Kotiranta kuntoon -kurssin avausillassa järven ekologiaan tutustui toistakymmentä ranta-asukasta ja mökkiläistä. Lisäksi pohdittiin vastuullista vesien käyttöä.

Etäkurssin osanottajille tehdyssä pikakyselyssä rantojen viihtyvyyden kannalta tärkeimmäksi asiaksi nousi veden laatu. Myös vuosi sitten tehdyssä vesistökyselyssä vesien tila nousi ykköseksi.

Kotiranta kuntoon -kurssi jatkuu joka toinen torstai-ilta marraskuun puoliväliin saakka. Seuraavan kerran Teamsin ääreen kokoonnutaan torstaina 15.9. klo 18. Silloin Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistyksen tutkija Kirsi Kuoppamäki kertoo Pälkäneen järvien tilasta ja Thomas Penttilä esittelee Suvi-hankkeen ensimmäistä kunnostuskohdetta Aitoon Myllyojaa.