Uutiset

Vesi on yhteistä ja sitä hoidetaan yhdessä

Uudella Suvi-videolla muistutetaan, että puhtaat vedet nostavat rannan arvoa.

"Vesi on yhteistä, ja sitä hoidetaan yhdessä. Suvi-hanke tarjoaa Pälkäneen vesienhoitoon apua ja rahoitusta."

Videon kuvasi ja editoi Joonas Ennala. Kertojana toimii nuorten kesätiimin Erika Tuomi.

Kotiranta kuntoon -kurssi kertoo vesienhoidosta ja auttaa alkuun kunnostushankkeita

Laskuojat kuntoon
Kotiranta kuntoon -kurssilla vesienhoidosta ja kunnostushankkeista kertovat alan asiantuntijat.

Parikymmentä ranta-asukasta ja viljelijää opiskeli viime syksynä vesienkunnostusta Suvi-hankkeen ja Valkeakoski-opiston järjestämällä kurssilla. Opettajina toimineet asiantuntijat kehottivat suuntaamaan katseen kotilaituria ja -lahtea kauemmas, sillä järvi on valuma-alueensa näköinen. Kunnostuksessa kannattaa keskittyä peltoihin, metsiin ja soihin, joilta järvi saa vetensä ja ravinteensa.

Suvi-kesätiimi seuraa Pälkäneen sinilevätilannetta

Suvi-kesätiimi
Hertta Raivio (vasemmalla), Erika Tuomi ja Liisa Makkonen seuraavat heinäkuun ajan sinilevätilannetta Pälkäneen uimarannoilla.

Suvi-kesätiimi Hertta Raivio, Erika Tuomi ja heidän ohjaajansa Liisa Makkonen kiertää kesän ajan Pälkäneen kylätapahtumissa kertomassa järvien tilasta ja niiden hyväksi tehtävästä työstä.

Heinäkuun ajan Suvi-kesätiimi tuuraa kunnan ympäristönsuojelusihteeriä leväseurannassa. Sinilevätilannetta tarkkaillaan viikoittain Luopioisten kirkonkylän, Aitoon Kankahuven ja Onkkaalan Pakanrannan uimarannoilla.

Vesi-ilta Aitoon laivarannassa: niitä laiturin edestä, älä parturoi rantoja puhtaiksi

Tuomo Kuitunen
Tuomo Kuitunen esitteli isosorsimoa. Vieraslaji on valloittamassa Kankahuvenlahden pohjukan. Oikealla Salla Taskinen.

Keskiviikkoisessa Aitoon vesi-illassa muistutettiin monella suulla, ettei niiton tavoitteena ole rantojen puhtaaksi parturointi, vaan uimista ja veneilyä haittaavan kasvillisuuden poisto. ’

Vesikasvit kuuluvat järveen. Ne tarjoavat muun muassa suojaa monenlaisille levää syöville ötököille, jotka pitävät vettä puhtaana. Kasvit myös käyttävät veteen huuhtoutuneita ravinteita ja sitovat pohjaa. Siksi varsinkin laskuojien suut kannattaa jättää niittämättä.

Vesi-ilta Mikkolan Navetalla: asiaa ravinteista, sinilevästä, kuivakäymälöistä ja vesien omistuksesta

Vesi-ilta
Hikinen vesi-ilta kokosi kolmisenkymmentä kuulijaa Mikkolan Navetalle. Pääosa osanottajista oli kesäasukkaita.

Luopioisten Mikkolan Navetan vesi-illassa maanantaina kerrottiin Pälkäneen vesien tilasta, vesien omistuksesta ja kuivakäymälöistä.

Suvi-hankkeen tiedottaja Tommi Liljedahl esitteli Kukkian ja Pälkäneveden tutkimustuloksia. Pääosa Pälkäneen järvistä on pieniä metsäjärviä, joilla ei ole mitään hätää. Pälkänevesi sen sijaan on rehevöitynyt muutamassa vuosikymmenessä. Kukkialla tutkimustulokset eivät kerro rehevöitymisestä, vaan nuhrautumisesta. Kirkkaan järven näkösyvyys on heikentynyt muutaman vuosikymmenen aikana.

Ranta-asukkaan opas jaossa Ihana Pälkäne -tapahtumassa ja kyläkiertueella

Suvi
24-sivuinen opaskirjanen ranta-asukkaille on jaossa kesän tapahtumissa.

Suvi-hanke julkaisee oppaan ranta-asukkaille. Se on ensi kertaa jaossa lauantaina 28.5. kello 10–17 Ihana Pälkäne -suurtapahtuman vesiosastolla U58, joka sijaitsee Honkasalin ja Rokkiliiterin välisellä ulkoalueella.

24-sivuisesta kirjasesta löytyy ohjeita muun muassa jätevesien käsittelyyn, rannan hoitoon ja niittoon, vieraslajien ja sinilevän torjuntaan sekä vesillä kulkemiseen ja rannoilla elämiseen. Vihko kertoo, mistä rehevöitymistä ja sinileviä ruokkivat ravinteet kertyvät ja miten jokainen voi vähentää niitä omassa koti- tai mökkirannassaan.

Rannoilla säästytään ennätystulvilta

Mallasveden vedenkorkeus
Vielä pari viikkoa sitten näytti siltä, että Mallasveden pinta nousee korkeammalle kuin koskaan vuoden 1970 jälkeen. Poutaisen kevään ansiosta kevättulvahuippu on jäämässä kymmenkunta senttimetriä ennätyskorkeudesta (punainen vaakaviiva). Pintojen ennustetaan (sininen viiva) nousevan parin viikon aikana vielä lähes 20 senttimetrillä. Kuva: Vesistömallijärjestelmä

Nopeasti nousseet vedenpinnat ovat tuoneet yllätyksiä ranta-asukkaille. Järvenseliltä on etsitty karanneita laitureita ja veneitä, kun rannat ovat vapautuneet jäistä.

Järvien pinnat ovat nousseet poikkeuksellisen nopeasti, koska talvi oli runsasluminen ja kevät myöhäinen. Huhti- ja toukokuun sää on kuitenkin ollut poutainen, eivätkä sateet ole tuoneet lisää vettä sulamisvesistä tulviviin ojiin. Osa talven aikana kertyneestä vedestä on haihtunut ilmaan ja tulvat ovat jäämässä alkukevään ennusteita lievemmiksi.

Kukkian fosforipitoisuudet ovat korkeimpia Kortteenpohjassa

Fosforipitoisuus Kukkialla
Kukkian päällysveden (mittaussyvyys yleensä 1 metri) fosforipitoisuus loppukesästä 2017–2021. Alhaisin pitoisuus (mg/m3) merkitty sinisellä ja korkein punaisella. Tietolähde: SYKE. Kuva: Freshabit-hanke.

Kukkian ravinnepitoisuuksia on seurattu tehostetusti viiden vuoden ajan. Lopputalvisin ja -kesäisin ELY-keskus on ottanut näytteitä selänteiden syvänteiden lisäksi lahdilta 16 mittauspisteessä.

Kevättulva söi kanjoneita peltoihin, järvien pinnat nousevat vielä reilusti

Myllyjoki
Rautajärven Myllyjoki kuohui huhtikuun viimeisellä viikolla.

Runsaslumista talvea seurannut myöhäinen kevät synnytti rajut kevättulvat, jotka tekevät vahinkoja pelloilla ja mahdollisesti myös järvien rannoilla.

Lumet ovat sulaneet nopeasti ja niiden vesi purkautuu lyhyessä ajassa. Kun maa on vielä roudassa, vesi ei pääse imeytymään maahan. Myös salaojat ja putkiojat voivat olla jäässä, joten vesi virtaa sulassa pintakerroksessa. Esimerkiksi Epaalassa pelloille syntyi kanjoneita, kun vesi vei notkelmien maat mukanaan.