Uutiset

Koulutusilta ja kyselytunti laskuojien vesiensuojelu­mahdollisuuksista

Janne Pulkka
Ensimmäisen vesiensuojeluillan asiantuntijavieraaksi saapuu Janne Pulkka.

Suvi-hankkeen koulutustilaisuudet alkavat koronarajoitusten vuoksi verkossa. Ensimmäisessä vesiensuojeluillassa tutustutaan laskuojien vesiensuojelumahdollisuuksiin. Tapahtuma järjestetään Teamsin välityksellä keskiviikkona 5.5.2021 klo 18-20.

Vesiensuojeluillan asiantuntijaksi saapuu suunnittelupalvelujen johtaja Janne Pulkka KVVY Tutkimus Oy:stä.

Suvi-vesiensuojeluhanke otti vesinäytteet Pälkäneveden kaikilta laskuojilta

Ari Luoto
KVVY Tutkimus Oy:n ympäristönäytteenottaja Ari Luoto otti tiistaina 13. huhtikuuta vesinäytteet Pälkäneveden kaikilta laskuojilta. Niiden perusteella nähdään, miltä suunnalta järveä rehevöittävät ainekset järveen virtaavat.

Ari Luoto kiinnittää näytteenottopullon teleskooppivarteen ja upottaa sen virtaavaan ojaveteen.

– Kirkkauden perusteella vaikuttaisi tavalliselta sulamisvedeltä.

Tauluhuutokaupan tuotolla palkataan nuoria kesätyöhön

Hyörylaiva Luopioinen
Aito Säästöpankki järjestää hyväntekeväisyyshuutokaupan, jonka tuotolla palkataan nuoria vesiensuojelulähettiläitä. Myyntiin on asetettu Silvano Di Prosperon öljyvärimaalaus, jossa höyrylaiva Luopioinen lipuu järven selällä.

Suvi-vesiensuojeluhankkeen rinnalla käynnistynyt Luopioisten Yrittäjät ry:n nuorten ympäristökasvatus- ja yrittäjyyshanke tarjoaa kesätyötä Pälkäneen yläkoulujen oppilaille. Nuoret toimivat apuohjaajina vesistöpajoilla, joissa lapset pääsevät tutkimaan muun muassa vesikasvillisuutta ja näkösyvyyttä. Lisäksi nuoret esittelevät vesien tilaa ja vesiensuojelutoimia tapahtumissa ja esittelypisteissä. Mikäli korona rajoittaa kohtaamisia kesällä, työtä tehdään netin ja some-kanavien välityksellä.

Suvi-vesiensuojeluhanke aloitti tutkimukset – vesinäytteiden lisäksi tutkitaan piilevän ja surviaissääsken jäänteitä, jotka kertovat veden laadussa tapahtuneista muutoksista

Eetu Savilahti ottaa vesinäytteitä Pälkänevedellä
Eetu Savilahti otti vesinäytteitä Pälkänevedeltä maaliskuun toisella viikolla.

Näytteenottaja Eetu Savilahti tipauttaa pipetillä kemikaalia kahteen näytepulloon. Toisessa on jään alta nostettua pintavettä metrin syvyydestä ja toisessa pohjan syvänteestä. Savilahti sekoittelee lasipulloja, jotka muuttuvat ruosteen ruskeiksi. Se on hyvä merkki, sillä jos vesi värjäytyisi valkoiseksi, se olisi hapetonta.

– Hyvin pohjallakin näyttäisi olevan happea, Savilahti sanoo.

Lumpeenkukka kertoo Pälkäneen vesistä

Lumpeenkukka
Lumpeenkukka kertoo Pälkäneen vesien tilasta ja niiden puolesta tehtävästä työstä.

Lumpeenkukka tarjoaa monipuolisen sukelluksen Pälkäneen vesiin. Lehdessä kalastajat ja sukeltajat kertovat Pälkäneen vesien arvosta ja asiantuntijat niiden tilasta. Sivuilta löytyy helpot ohjeet niin ranta-asukkaille kuin rantojen kunnostajillekin.

Vesien puolesta on toimittu monella rintamalla. Lehti kertoo puhdistamoiden toiminnasta, niittotalkoista sekä metsänomistajien ja viljelijöiden vesistötoimista.

Pälkäneen vesiensuojeluhanke haki mallia Puruvedeltä

Pru puruvesi ry on kerännyt kymmenessä vuodessa 1550 jäsentä.
Pro Puruvesi on kerännyt kymmenessä vuodessa 1550 jäsentä.

Kangasalan ja Pälkäneen vesistöt ovat pääosin hyvässä kunnossa. Vesinäytteet luokitusta varten otetaan kuitenkin selkävesiltä.

– Jos tilanne heikkenee selkävesillä, peli on jo menetetty, sanoo Pro Puruvesi -yhdistyksen puheenjohtaja Reijo Jantunen.